Pohjantähti sprintti 2019

Pohjantähti-sprintti ja Pohjois-Pohjanmaan AM-sprintti

Oulussa lauantaina 14.9


Ennakko (lisätty 16.8)

Pikkuhiljaa perinteeksi muodostuva Pohjantähti-sprintti kisataan tänä vuonna Linnanmaan yliopistokampuksella ja Kaijonharjussa. Sprintti sisältää kaksi starttia ja tulokset muodostuvat yhteisaikojen mukaan.

Aikuisten radoista vastaavan Panu Hyvösen mukaan alue soveltuu mainiosti sprinttisuunnistukseen: ’kiitoksia Yliopiston Urheiluseuralle Linnanmaan kampuksen käyttöön saamisesta, alueella on juostu aikoinaan oulurasteja paljonkin, nyt on korkea aika uusia kartta ja pitää alueella isompi kilpailu. Myös Kaijonharjun puoli sopii sprinttisuunnistukseen hyvin, joten kisoista tulee hyvä kenraaliharjoitus SM-sprinttiin tähtääville.'

Alueen on kartoittanut SM-sprintin kartoittaja Petri Karjalainen. Alue voi olla tuttu yliopistolla opiskeleville ja työskenteleville, mutta alueella Ammattikorkeakoulun muuton myötä olevat suljetut työmaat ja ratamestarin lupaamat lisäyllätykset tulevat tekemään kisasta haastavan kaikille.

Kilpailualue on julistettu harjoituskieltoon (tarkemmin oheisessa kuvassa)
, kielto kattaa suunnistusharjoittelun kartan kanssa. Kilpailupäivänä ennen kilpailua liikkuminen on kielletty kokonaan, kilpailupaikalle saapumiseen ja verryttelyyn sallitut alueet kuvataan tarkemmin kilpailuviikolla julkaistavassa kilpailuohjeessa.

Tervetuloa viimeistelemään virettä SM-sprinttiin.


Kilpailu:

- Kilpailukutsu

Lähtölistat:


Tulokset:


Majoitus:

"Kysy majoitusta..."


Lasaretti