SK Pohjantähti on suunnistuksen sinettiseura
Nuori Suomi Sinettiseurat ovat eri lajien nuorisourheilun laatuseuroja, jotka ovat saaneet Nuori Suomi Sinetin tunnustukseksi laadukkaasta nuorisotyöstä.
SK Pohjantähti sai sinettitunnuksen keväällä 2008. Laatusinetti vastaanotettiin Pohjantähtirastien yhteydessä toukokuussa. Sinetin luovutti Suomen suunnistusliiton edustaja, nuorisopäällikkö Anneli Miettinen.
Sinettiseuratoiminnan tavoitteena on seurojen toiminnan laadun varmistaminen ja seurojen kehittämisen tukeminen.
Sinettiseuroissa toiminta on kasvatuksellista ja monipuolista, ohjaajat ovat koulutettuja ja seurassa pidetään huolta jokaisesta lapsesta ja nuoresta.
Pohjantähti sai sinetille jatkoa 26.5.2010
Auditointitilaisuus oli 26.5.
Suunnistusliitosta paikalla olivat Heikki Liimatainen ja Nuori suunta-luotsi Toni Jumeri.
Saimme kolmeksi vuodeksi sinetin käyttöoikeuden. Se on tunnustus, mutta samalla velvoittaa laadukkaaseen juniorityöhön.
Pelisäännöt ohjaavat SK Pohjantähden toimintaa
Sinettiseurana päivitämme vuosittain pelisäännöt sekä lasten ja nuorten ryhmille ja myös heidän vanhemmilleen.
Lapset ovat käyneet pelisääntökeskusteluja omalla salivuorollaan ja olemme sen pohjalta laatineet ohjenuoran lasten toiminnalle.
Nuoret ovat koonneet omat pelisääntönsä. Nuorten vanhemmat kävivät pelisääntökeskustelun Nuori suunnistaja-illassa.
Lasten vanhempien kanssa olemme vaihtaneet ajatuksia pelisäännöistä salivuoron yhteydessä ja järjestäneet myös keskustelutilaisuuden pelisäännöistä.
|