Pohjantähtirastit 12.-13.5.2012
Järjestyksessään yhdeksännet Pohjantähtirastit järjestetään kaksipäiväisenä
kansallisena kisana 12.-13.5.2012. Lauantaina suunnistetaan keskimatkan kilpailu
ja sunnuntaina, äitienpäivänä on vuorossa pitkämatka.
Kilpailupaikkana toimii Tyrnävän ampumarata, jossa on hyvät puitteet
kisojen järjestämiseen. Kilpailumaasto on kevään kilpailuihin sopivaa
nopeakulkuista kangasmaastoa. Suot eivät ole maastossa juurikaan
hidasteena. Miesten pääsarjan kilometrivauhti on lähellä 5 min/km.
Alueella ei ole viime vuosina pidetty suunnistuskilpailuja. Vuonna 2003
maastossa pidettiin yösuunnistuksen aluemestaruuskilpailut ja
koululaissuunnistukset.
Mallikartta
EMIT numeroiden tarkistus
Tarkastakaa ilmoittautumislistoista, että EMIT numero on oikein.
Jos et ole muistanut tallentaa EMIT tietoja IRMAan niin ne eivät myöskään näy ilmoittautumisessa.
Puuttuvia EMIT numeroita voi ilmoittaa osoitteeseen kilpailut(at)skpohjantahti.fi
Ratamestarin maastokäynti 28.4.2012
Kävin aurinkoisena lauantaina 28.4. merkkaamassa kaikki rastipisteet.
Karttaan tein vielä muutamia pikkukorjauksia. Kilpailualueella ei ole tehty hakkuita talven aikana.
Lumet ovat hävinneet parissa viikossa Polvenkankaan maastosta lähes täysin.
Lunta on enää pienissä laikuissa. Mitään "lammikoita" sulamisvedet eivät ole jättäneet.
Alueen muutamissa ojissa on vettä, mutta ne ovat jo nyt helposti ylitettävissä.
Mikäli lunta ei tule lisää, näyttää siltä, että äitienpäiväviikonloppuna suunnistetaan täysipainoinen kilpailu mukavassa ja vauhdikkaassa kangasmaastossa.
tv ratamestari Petri Karjalainen
Lumet ovat hävinneet lähes täysin
Tutustumiskäynti kisapaikalla 11.4.2012
Lunta riitti vielä kuukautta ennen kisoja.
Ratamestari miettiin viimeisen rastin paikkaa
Lunta kengässä loppuviitoituksella
Pesupaikka
Ratamestarin maastokäynti 4.4.2012
Kilpailukeskus lumisena
Runsaasti pientä käyrämuotoa
|